The best host family

Eilinen oli taas yksi todella vaiheikas päivä, mutta voin kyllä sanoa, että tähän alkaa jo tottua. Lapsetkin on vähän rauhoittuneet, palanneet "normaalitilaan"... Ehkä tässä vaiheessa olisi pieni perheen esittely paikallaan?

Tämän kuvan laitain vaan siksi, että tiedätte vähän minkä näköisistä tyypeistä on kyse. Ja koska tämä on jo valmiiksi netissä aupair-worldin sivuilla... Joten toivon mukaan ei haittaa että laitan sen tänne. Mutta ihan varmuuden vuoksi vielä: ÄLÄ KOPIOI! 

Vanhemmat Olga ja Xavi ovat todella mukavia. Olgan puhuu englantia jo melko hyvin, joskus on vähän sanat hukassa ja vääriä aikamuotoja tai sijamuotoja tai mitälie, mutta se on tosi pientä verrattuna siihen espanjaan, jota minä puhun... Joten Olgan kanssa puhutaan aina englantia, Xavin kanssa taas espanjaa. Xavi ei puhu englantia juuri ollenkaan, vain ihan kaikkein perustavanlaatuisinpia sanoja yms. joten meidän keskustelu on usein jotain englannin ja espanjan väliltä. Eikä se mitään haittaa. Kyllä tämä meikäläisenkin espanja tästä ehkä kohta paranee. Pikkuhiljaa, sitä kun kumminkin kuulee koko ajan joka paikassa.

Lapset taas ovat todella suloisia, mutta välillä aikas villejä. Tuntuu että ne saavat tahtonsa välillä todella helposti läpi, ja jos eivät saa niin siitähän se huuto sitten vasta alkaakin... Mutta se on vain pieni osa tätä hommaa. Se huonompi puoli...

Laia on lapsista vanhin, 8-vuotias, todella fiksu tyttö, joka puhuu englantia jo tosi hyvin! Tämä likka tykkää tanssia, laulaa ja rullaluistella. Sen takia otinkin rullaluistimet mukaan, että voin sitten rullaluistella yhdessä Laian kanssa. Ne luistimethan siellä laukussa vei niin tuhottomasti tilaa...

Arnau on 5-vuotias, todella eloisa poika. Mutta samalla myös todella suloinen! Arnau tykkää kaikenlaisesta urheilusta; jalkapallosta, koriksesta, tenniksestä... Kaikesta mahdollisesta. Arnau ei kyllä puhu juurikaan englantia, mutta ymmärtää kuitenkin paljon. Melkein kaiken. Joten minäpä siis puhun englantia ja Arnau espanjaa, ja kumpikin on tyytyväisiä. Joka sanaa ei välttämättä ymmärretä (viisivuotiaan espanjakaan ei välttämättä ole sitä kaikkein selkeintä laatua), mutta pääkohdat tulee kuitenkin selville.

Ferran, perheen pienin, on vasta 1 vuotias, mutta juoksee jo kuin Usain Bolt... Useimmiten suorinta tietä ulos ja jos vaan mahdollista suoraan kadulle. Tässä talossa joka ovi pidetään lukossa, lähinnä juuri Ferranin takia. Ja niitä ovia on paljon... Pihankin ympärillä on aita, ja portti täytyy AINA pitää lukossa. Mutta Ferran on muuten todella hymyileväinen ja ihana, tosin viimeaikoina (Olgan mukaan viime viikon tiistaista lähtien) Ferran on alkanut saada jonkinlaisia raivokohtauksia joka kerta kun ei pääse pihalle tai jos jotain viedään kädestä tai jos lapsen ei anneta mennä leikkimään altaalle.... Mutta jonkinaikaa huudettuaan Ferran taas rauhoittuu ja on iloinen... Ainakin hetken.

Mutta koko perhe on todellakin ottanut minut tosi tosi hyvin vastaan, ja olo alkaakin jo tuntua aika kotoisalta. Nyt juuri lapset ovat aivan innoissaan pyytämässä minua rullaluistelemaan... Sisällä... Joten täytyyhän sitä nyt mennä! Ja koska tämä kirjoitus oli melkein kuvaton (koska lapsista ei saa julkaista kuvia), laitetaan tähän loppuun vielä kuva eilisestä Jazz-konsertista, jota me oltiin Desiren (toisen saksalaisen au pairin) kanssa katsomassa.